Etusivu Oliver itse Harrastukset Blogi Kuvat Linkit Vieraskirja

Tervetuloa blogimme ääreen!


Blogimme on siirtynyt tänne.

23.06.2010

Tyynyliinaa ja tokoa

Tänään on ollut tämmöinen "eijaksatehdämitäänerikoista" - päivä. Oliverkin on ollut väsynyt eilisestä pellossa hyppimisestä. Ollaan kumminkin lenkillä käyty, mutta tää lenkkeilu kaupunkimaastossa alkaa pian jo tuntua kuivalta. Nyt sitten on tehty kaikkia kotiaskareita, imuiroitu ja pesty pyykkiä. Oliverkin osallistui pyykkäämiseen ja kuljetteli isoa tyynyliinaa ympäri kämppää. Kohta siinä sitten olikin reikä ja sillä alettiin leikkiä vetoleikkiä. Oliver oli niiin innoissaan kun kangas repeili ja piti ääntä :D



Tässä kuvassa Oliver esittelee kesän tulevaa muotia. Kuvasta huomaa ettei Oliver oikein kumminkaan tykännyt :'D



Illalla lähettiin tokotreeneihin. Aluks kaikki meni todella hyvin ja harjoiteltiin liikkeestä seisomista ja maahanmenoa. Koirakoita ei ollut paljon, mutta kun ohjaaja kävi jokaisen luona ja viihtyi siellä useamman minuutin, luppoaikaa jäi reilusti. Oliver alkoi väsymään. Kun lopuksi vielä näytettiin miten koirat hyppää, ei Oliver enään kuunnellut mitään. Haisteli vaan maata... Näin tälläkertaa. Nyt saatiin paljon kotiläksyjä joita voi harjoitella. Jospas ensikerralla menisikin paremmin.

----------------------------------------------------------------------------------

12.06.2010

Raahe rn 2010

Näin on Raahen näyttelykin käyty ja koettu. Aamulla lähdimme aikaisin liikeelle ja olimme näyttelypaikalla jo ennen yhdeksää. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta tuuli oli kova. Saatii hyvä paikka penkkien vierestä eikä retkeilytuolia tarvinnut koota. Näyttelyluettelosta kävi ilmi että junnu uroksia olisi vain seitsemän kappaletta, ei siis paljon.

Kun meidän vuoro tuli, hivuttauduimme kehään ja Oliver jaksoi seistä todella nätisti koko odotusajan. Oltiin viimeinen koirakko joka arvosteltiin. Muille koirille tuli H, EH, H, EH, EH. Tuomari ei jakanut yhtäkään ERIä junnu uroksissa. Kun meidät arvosteltiin, Oliver seisoi hyvin pöydällä, mutta liikkeet näyttivät ihan hevosen tapastelulta. Tuomari oli kyllä kiva. Hän kehui Oliveria pöydällä ja hymyili koko arvostelun ajan. :)





Tässä meidän arvostelu:
Soopeli uros 12 kk, hieman kapea päästä, pienet tummat silmät, isot korvat joilla tapana (to brick?) "fläpättää", hyvät hampaat, hyvin kulmautunut takaa edestä ei juurikaan, suora selkä ja hyvä kuve, lyhyt turkki. lämmin väri, hyvä häntä, liikkuu lähellä takaa ja edestä (splaiting) "tassut joka puolella"
JUN-H

Todella mukava arvostelu tuli ja olen todella tyytyväinen :)






------------------------------------------------------------------------------------

10.06.2010

Silmäpeilaus ja polvitutkimus

Tänään siis käytiin peilaamassa 1v silmät ja samalla tehtiin polvitarkastus. Silmät olivat pysyneet terveinä ja polvista tuli tulos 0/0. Helpotus kyllä oli noi silmät. En sitten tiiä miksi toi toinen silmä vuotaa aina välillä, mutta nytten sitä alettiin hoitamaan laadukkaalla silmänpuhdistusaineella. Jospa se siitä loppuisi pikkuhiljaa.



Lauantaina on luvassa seuraava näyttely Raahen ryhmänäyttely. Saadaan Salla mukaan kuvailemaan ja huolehtimaan meistä, ettei ihan seota molemmat, minä ja Oliver. Hieman huonoa säätä on luvattu, mutta otetaan monta sateenvarjoa mukaan. Tänään vielä trimmaillaan loppuun ja illalla tassut pestään kiiltäviksi.

-----------------------------------------------------------------------------------

04.06.2010

Tokotreenejä feat. kamera

Lähettiin perheen voimin kuntoradalle lenkkeilemään. Otin kameran mukaan - sitä kun aina tarvitsee. 3km lenkin jälkeen tultiin takasin parkkipaikalle joka ammoitti tyhjyyttään. Oli siis pienimuotoisten tokotreenien paikka! Jesse otti samalla kuvia. Otin seuraamista, joka menikin yllättävän hyvin. Paikallaan makuu ei tälläkertaa onnistunut, ehkäpä syynä oli mahaa pistelevät männynkävyt :'D





Tosi kiva kun toi seuraaminen on alkanut onnistua. Vielä on välillä pientä kontaktin puutetta, mutta joka kerta menee paremmin ja pidempi matka. Treeneissä käydään joka tiistai ja siellä onkin hyvä kun on sitä hälinää ympärillä paljon.



-----------------------------------------------------------------------------------

31.05.2010

HÄPPI PÖÖRTEI OLIVER!

Tänään meidän pikkumies täyttää vuosia :'> On se aika kyllä nopeeta mennyt.. huh huh. Sunnuntaina otin mökillä uusimman rakenne kuvan ja siellä jo vähän ennestään juhlistetiin. Oliver ei oikein tykänny kun iskin sen päähän vanhan juhlahatun jonka löysin kaapista :'D Raukka meni heti niin noloksi, ymmärtäähän sen.







Maanantaina syötiinkin sitten kakkua. Salla tuli juhlistamaan suurta tilaisuutta. Oliver poseerasi jo malttamattomana kakun edessä ja odotti lupaa nilloin saa käydä kimppuun. Ei siinä kauan nokka tuhissu kun "kynttilä" nakki oli jo pistetty parempiin suihin ja oltiin kakun kimpussa.

----------------------------------------------------------------------------------

29.05.2010

Match Show Vöyri

Vöyrillä olikin odottetua enemmän porukkaa. Oliver oli aika rauhallinen saatuaan kirmata mummolassa serkun lapsien kanssa. Kehässä meillä oli vastassa tanskalais-suomalainen pihakoira. Se oli 8kk ikäinen ja hyppikin siihen malliin. Saatiin punainen nauha.

Punaisten kehässä Oliver meni todella mallikkaasti ja seison aivan mahtavasti! Tuomari kehuikin että "tämähän on ihan kehäkettu jo!". Sijoituttiin punaisten ensimmäisiksi. :)

BIS kehässä oli 9 koiraa, oli veteraaneja ja pentuja, junnu handleria ynnämuuta. Sijoja jaettiin, eikä meidän nimeä kuulunut. Lopulta olivat vain ykkös ja kakkossija jäljellä. Meitä ja suomenpystykorvaa pyydettiin menemään ympyrää taputuksien saattelemana. Ykkössija meni suomenpystykorvalle, joka oli veteraaniluokasta. Me sijoituttiin toisiksi! Kaikista paras sija tähän mennessä!

Tähän onkin hyvä päättää pentuluokka: PUN 1, BIS 2 :)



------------------------------------------------------------------------------

22.05.2010

Häntä, häntä HÄNTÄ!

Ollaan nyt otettu oikein asiaksemme saada tuo Oliverin häntä laskemaan ravatessa. Se meinaa nousta aina niin todella ylös ja se onkin sitten näyttelyissä virhe.. Oon tehny sitä että aina kun häntä nousee, sanon napakasti HÄNTÄ ja napautan hännän tyveen. Kyllä se on jo alkanut tajuamaan sen, mutta aina kun uudestaan liikkeelle lähdetään häntä nousee takaisin taivaisiin... Pitää vaan toivoa että se nyt siitä rahoittuis ja tulisi vastaan semmoisia tuomareita, jotka eivät tosta hännästä niin paljoa rokota.

-----------------------------------------------------------------------------

16.05.2010

Match Show Sievi

Kuuma päivä ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Oltiin vasta aika myöhään paikanpäälle ja melkeen heti ilmoittautumisen jälkeen alkoi kehät. Meitä vastassa oli 4kk vanha musta koira (rotua en tunnistanut). Se pelkäsi ja oli todella varuillaa, taisi olla ensimmäiset mätsärit. Oliver taas seisoí hieman levottomasti, mutta ravasi upein askelin. Tuomari antoi meille punaisen sanoen, että ymmärtää ikäerot ja että sinisen saaja tarttee vielä harjoitusta ja kokemusta lisää.





Punaisten pentujen kehässä sijoituttiin ykkösiksi! En edes enään muista mitä muita koiria kehässä oli, kun olin niin iloinen PUN 1:sestä.



BIS kehässä oli todella hyviä koiria ja niin ne sijoituksetin menivät. Oltiin BIS3:sia, eikä kyllä huonoille hävitty, mikä on todella kiva asia! Palkintoja tästä mätsäristä saatii paljon. Oli shampoota, pikkuradiota, pyyhettä, luita, lakua, limua, 20e lahjakortti M&M:ään, ja tietysti pokalli ja BIS III-ruusuke.





----------------------------------------------------------------------------------

01.05.2010

VAPPU Match Show Kokkola

Tänään oli siis ne vappumätsärit. Sateessa siellä mentiin ja vetisellä nurmikentällä, mutta ihan hyvin se sitten meni :) Oliver oli taasen hieman rauhaton ja olisi halunnut leikkiä kaikkien kanssa. Parikehässä meitä vastaan oli cockerspanieli. Oliver oli pöydällä todella rauhassa, mutta liikkeet menivät hieman huonosti pehmeän maaperän takia. Saatiin kumminkin punainen nauha.

Punaisten kehässä Oliver seisoi todella mahtavasti ja liikkeet meni aikahyvin. Tuomari otti meidän neljän parhaan joukkoon. Sitten alkois sijoitella: neljänneksi tuli snautseri, kolmanneksi me, toiseksi labbis ja voittaja oli king charlesin spanieli, joka mielestäni ei esiintyny ollenkaan hyvin.. Vähän jäi mietittymään kun sinisten ykkönenkin oli kanssa saman omistajan toinen king charlesin spanieli...

Olen tyytyväinen tähän PUN3:seen, vaikka mielestäni oltais se ykkössijakin ansaittu, mutt näin tälläkertaa. Saatiin ensimmäinen ruusukekkin ^__^ Nyt viikko taukoa ja sitten Sieviin mätsäriin :)




----------------------------------------------------------------------------------


17.04.2010

Match Show Kokkola

Tänään oltiin pitkästä aikaa taas mätsärissä täällä Kokkolassa. Oliver poukkoili ja riumpuili ennen kehää ja ajattelin ettei siitä mitään tule.. Meidän kanssa kehässä oli toinen sheltti ja pinseri. Pöydälle mentiin ja asettelin Oliverin siihen. Tuomari alkoi tunnustelemaan Oliveria ja Oliver oli todella rauhallinen ja seisoikin hyvin. Tuomari sanoikin, että hyvin antaa koskea ja on rauhallinen. Liikkeenä tuomari käski mennän edestakaisin. Oliver otti hyvin kontaktia muhun ja ravas puhtaasti. Loppu seisotuksessakin tuomari tokaisin että "nyt seisoo todella hyvin". Oltiin uros pentujen PUN1.

BIS kehässä oli 5kk vanha shelttityttönen, me , snautseri ja shi tzu. Mentiin yksi kiekka ympäri ja sitten seisotettiin. Järjestys oli shelttityttö, Oliver, snatseri ja shih tzu. BIS 1&2 olivat yli yksi vuotiaita ja siksi esiintyivät rauhallisemmin kun me pennut.

Oltiin BIS 3! Palkinnot tosin eivät olleen hääppöset, saatiin 5e lahjakortti M&M:ään, köysilelu ja näyteruokapussi. BIS 1ja2 saivat pokallit mutta kukaan ei saanut ruusuketta.

Viikon päästä vappumätsäriin! :)


-------------------------------------------------------------------------------------


17.04.2010

Vaasan kv 17.4.2010

Noniin, näin on sitten ensimmäinen virallinen näyttely takana ja hyvin se meni :) Tuomarimuutos tuli, koska irlantilainen tuomari ei päässyt lentämään Suomeen tuhkapilven takia. Sheltit arvosteli Gunnel Holm, suomesta. Oliver oli aika rauhaton kentän laidalla ja alkoi väsyä odotteluun. Kasvattajakin kävi moikkaamassa meitä mikä oli tosi kiva juttu! Olikin nähny Oliverin viimeks 8viikkosena :)

Kehässä oli seitsemän junnua. Oliver seisoin todella hyvin ja jaksoi odottaa vuoroaan. Pöydällä tuomari sanoin heti että Oliver on liian kookas.. Sitä ei kukaan ymmärtänyt, sillä Oliver on sentin alle urosten maksimikorkeudesta. Kun ympyrä oli menty meille tuotiin sininen nauha, eli siis H=hyvä tuli tälläkertaa. Tässä on kirjallinen arvostelu:


iso jun. uros, pöyreät tummat silmät, liian hento luusto verrattuna korkeuteen,
seisoo ranskalaisesti eteenpäin , liikuu lyhyin askelin takaa ja etuliikkeet korkeat,
häntä korkealla liikkeessä


Hieman jäi harmittamaan kun ei oikein postiivista palautetta saatu, mutta ainakin nyt tietää mitä parantaa. Ja toi etutassujen kääntyminen ulospäin huomattiin nyt ja Oliverin ruuat meni vaihtoon. Kuvia näyttelyistä Voi käydä kattomassa TÄÄLTÄ Kiitos vielä Hannalle joka näpsi upeita kuvia! :)

--------------------------------------------------------------------------------------


07.04.2010

~KRÖHÖM....!

On taas tää blogin päivitys vähän jäänyt näitten loskakelien aikana.. Jännitys on SUURI! Vaasa on enään alle 2viikon päässä! Ensimmäinen näyttely Oliverille sekä emännälle, kyllä sitä vähän saakin jännittää.. Oliver ei oikein oo viihtyny ulkonakaan kun vesilammikot ilmestyivät ja kiva lumi sulaa pois.. On se nyt vähän tottunut ja uskaltaa laittaa tassunsa ja pikkuvesiputtiin.

Tässä vielä kuva jäälenkiltä, kun vielä oli ihanat kinokset!


Näyttelykurssia on vielä kerta jäljellä ja tällähetkellä seisominen ja pöytä menee todella hyvin! Ympyrässä Oliverin liikkee menee vähän sekaisin, mutta niitä hiotaan vielä kotonakin. Nyt kaikilla vaan peukut pystyy että menis mahdollisimman hyvin Vaasassa!


-----------------------------------------------------------------------------------------


07.02.2010

~Vauhdikas viikonloppu!

Pitkästä aikaa säät suosivat niin, että pääsimme viettämään ulkoilun täyteisin viikonlopun! Perjantai iltana kävinne perinteisellä metsälenkillä Jeppe kaverin kanssa. Oliver leikki hankalaa ja laittoi suuhunsa kokoajan kaikkea ällöttävää mitä vain löysi, eikä välittänyt kielloista mitään.. Se varmasti vai halusi kostaa sen ettei ollut päässyt pitkään aikaan juoksemaan vapaana.. Muuten lenkki meni hyvin ja kyllä siinä itsekkin väsyi kun lumihangessa sai tarpoa :D Sauna sen päälle oli kruunaus upealle perjantaille :)

Lauantaina käytiin Oliverin kanssa porukoilla ja siellä tuttuun tapaan syntyi Oliver-show. Oliverin oli aivan innoissaan kun kerrankin joku jaksoi vetää sukkaa sen kanssa :D Iltapäivästä sitten lähdettiinkin mökillä käymään kattomassa Remu kaveria. Remukin on shetlanninlammaskoira, n. 9-vuotias. Oliver oli nähnyt Remun vain kertaa aijemmin ja silloin Oliver olikin vasta pikkuvauva :) Heti ensimmäisestä katseesta pojat olivat erottamattomat :D Remukin nuortui oikein leikkimään ja siinähän pojat sitten ravasivat edestakas pihatietä :DD Kummankin hännät heiluivat ja meno oli todella villiä, onneksi taas sattui kamera mukaan ikuistamaan tämän iloisen tapaamisen ^^













Pojat eivät pysyneet hetkeäkään aloillaan, vaikka kuinka paikkaa niille sanottiin. Muutaman sekunin levähdys ja sitten jompikumpi alkoi itkemään ja toinen oli viivana lohduttamassa ikävää :DD Automatkan takaisin Oliver nukkuin aivan rättipoikki väsyneenä :D Uni maittoin koko loppupäivän ja seuraavan yön.

Sunnuntaina aurinko paistoin kirkkaalta taivaalta ja oli niin ihana ilma että päätettiin lähteä lenkille merenjäälle. Se oli ensimmäinen kerta kun Oliver pääsi kirmailemaan avaralla jäällä. Kirmailu kylläkin jäi vähän vähemmälle kun jäällä oli niin paljon lunta. Ennemminkin Oliver sai hyppiä siellä päästäkseen eteenpäin, mutta eipä toi näyttänyt poikaa haittaavan :D


















Kotiin päästyä Oliveria taas, yllätysyllätys, nukutti makeasti :D Mukava viikonloppu oli, TÄMMÖISIÄ LISÄÄ! :D

---------------------------------------------------------------------------

31.01.2010

~Jo 8kk...

Oliver on jo 8kk vanha.. Se on kasvanu aivan kamalan nopeasti! Vastahan me haettiin se ja se näytti ihan siililtä.. Aika tosiaan on mennyt nopeasti, ei voi muuta sanoa.

Kerrompa tässä nyt hieman kuulumisia :) Eli siis, Oliverin karva senkun jatkaa kasvamistaa, siitä tulee komea poika ^^ Myös korvat ovat alkaneet pysyä oikeassa asennossa, kummatkin kivekset ovat laskeutuneet ja perustokoon ollaan menossa ens kuun alussa :) Paljon ollaan temppuiltu ja uusia temppuvideoita voi käydä ihastelemessa Petsiestä.

----------------------------------------------------------------------------

19.01.2010

~Tulevia näyttelyitä 2010


17.4 KV Vaasa

12.6 Raahe ryhmät 1&9

10.7 KV Oulu

17.7 KV Kokkola

23.10 KV Seinäjoki




----------------------------------------------------------------------------

05.01.2010

~Istu, maahan, paikka

Ollaan nyt käyty tuolla vanhan opiston pihalla vähän harjoittelemassa paikallaan oloa sun muita juttuja. Paikallaan olon Oliver osaa jo hyvin. Ainoa asia on vaan ettei se paljon halua maata tai edes istua kylmässä lumessa. Onhan se ihan ymmärrettävää, en mäkään haluais :D Luoksetulo alkaa olla jo hyvin hallinnassa, nyt enään pitää vain lisätä häiriötekijöitä vähitellen. Hyviä häiriöntekijöitä on esimerkiksi naapurin lapset, jotka myös treenaa lumisotaa opiston pihalla :D
Tässä muutamia luoksetulo kuvia :)


Pitihän sitä uutta objektiiviä päästä kokeilemaan - Hienosti Oliver kiitää





Tarkoituksena on käydä joka päivä vetämässä muutamat luoksetulot, paikallaan olot ja sivulletulot tuolla opiston pihalla. Sitten kun ne ovat paremmassa kunnossa, voitaisiin siirtyä puistoon harjoittelemaan. Kyllä se tästä lähtee! :D

-------------------------------------------------------------------------------

03.01.2010

~Reissu Oulun pentumätsäriin

Tänään käytiin toisissa mätsäreissämme Oulun Hiukkasvaaran pentumätsärissä. Oltiin ilmoittaduttu etukäteen netissä ja hyvä niin. Ihmisiä ja koiria paikalla oli PALJON! Oltiin heti viides pari. Vastassa meillä oli jonkinlainen terrieri. Ympyrän juokseminen takkusi hieman, mutta nätisti Oliver antoi tuomarin katsoa hampaat pöydällä. Tuomari pyysi juoksemaan kehän nurkkaan ja takasin. SILLOIN Oliver liikkui kuin olitaisiin oltu missäkin kansainvälisissä näyttelyissä :O Sallakin, joka tarkkaili meidän esiintymistä kehän laidalta, kehui jälkeenpäin Oliverin esiintymistä, mutta sanoin myös että se meitä vastassa ollut terrierikin oli esiintynyt hyvin. Tuomarin "tuomio" kumminkin oli, että meille tuli PUNAINEN!! ^^ Olin niin ylpeä Oliverista! Todella hienosti poika esiintyi!! ^^

Punaisten kehässä ei pärjätty. Siellä koiria oli ainakin 20kpl. Matkan takasin Oliver vain nukkuin, raukka oli niin väsynyt ^^ Hyvä reissu kaikenkaikkiaan!!

----------------------------------------------------------------------------------

24.12.09

~Oliver ensimmäinen Joulu ^^

Sieltä se tuli, se kauan odotettu joulu! Oliverille jouluaatto oli erityisen kiireinen. Aamusta lähdettii mökille ja siellä saikin sitten juosta vapaana ja hyppiä lumikinoksissa kokopäivän :) Tietenkään Oliver ei suostunut yksin olemaan ulkona, vaan aina jonkun piti lähteä kaveriksi kattomaan pikku miehen riehuntaa :D Erityisen kiinnostunut Oliver oli takan eteen kasatusta lahjapinosta, kyllä se piti monet kerrat käydä tutkimassa :D Muutenkin tuntui, että Oliver oli tietoinen joulusta ja täpisi kuin pikkulapsi kokopäivän :D Hetkeäkään ei edes nukkunut koko päivänä :P





Jouluaaton kunniaksi päätin ottaa Oliverin mukaan saunaa ja samalla pestä pojan. Saunasta Oliver piti tosi paljon ja ihan alkoi ihan haukottelemaan saunan lämmössä ^^ Samalla se kumminkin piti huolen siitä, että mä tajusin kuinka vihainen se oli mulle, kun olin kastellu sen läpimäräks :'D Saunan jälkeen Oliver tarjosi makoisat naurut koko porukalle, kun alkoi armoton juosku ja turkin kuivaaminen sohvan reunaan :'D

Ostin Oliverille "lihaa ja lammasta herkullisessa hyytelössä" jouluruuaksi :) Toisaalta kokopäivä oli Oliverille yhtä jouluruokaa. Jokainen käsi antoi "pieniä maistiaisia" ja lopulta Oliver itki kinkun perään :'D Mutta kyllä oman ruuan syötyä kinkku unohtui :)

Oliver oli näköjään ollut kiltti kun sai paljon lahjoja :P Tuli lelu, herkkuja ja lisää herkkuja :) Oliverin joulun kohokohdaksi osoittautui joululahjapaperin repiminen pienen pieniksi paloiksi :'D Ei se välittänyt ollenkaan siitä mitä sai lahjaks, mutta paperi oli erikiva! ^^



Nyt sitten ollaankin ladattu akkuja rankan joulun jälkeen ^^ Kiva päivä oli!

-----------------------------------------------------------------------------------------

19.12.09

~Aamulenkki Jepen kanssa!

Oltiin heti aamusta Jepen kanssa lenkillä pitkästä aikaa :D Oli kyllä tosi kiva lenkki ja kamerakin sattui mukaan ja muutama kuva tuli otettua, silläkin uhalla että sormet jäätyi :D:D Siispä, tässä parhaita paloja:


Tässä sitä mennään eikä meinata :DD






Ei meinannu kamera pysyä perässä kun pojat alkoivat riehumaan :'DD


Saipas napattua Oliverista peltokuvan, sen verran se jaksoi olla paikoillaan :D

------------------------------------------------------------------------------------------

17.12.09

~Mäntsäri- ja näyttelysuunnitelmia

Kyllä silloin Ylivieskan mätsärissä purasi näyttelykärpänen niin lujaa, että nyt on kamala hinku päästä uudestaan käymään! :D Tässä ollaan jo suunniteltu 3.1 olevaa pentu mätsäriä Oulussa, johon varmaankin mennään jos vaan saadaan Salla mukaan :'D Sitten ois 30.1 Alavuudella ryhmien 1 & 2 näyttely, johon haluaisin mennä koittamaan. :D Saa nyt nähdä miten aikataulut osuu kohdilleen. :) Toivotaan parasta! :P

--------------------------------------------------------------------------------------------

06.12.09

~"PUM!!!"

Vihdoinkin! VIHDOINKIN, pitkän harjoittelun jälkeen opimme juuri "PUM" tempun! ^^ Tempun ideana on, että "ammun" Oliverin sormella, sanon PUM ja Oliver "kuolee" ja menee makaamaan maahan :DD Muutama kuukausi ollaan harjoiteltu ja tänään Oliver sitten tajusi yhdistämään kaikki vaiheet keskenään ^^ Tempun laitoin Petsieen kaikkien nähtäväksi, käykää kattomassa! ^^

-------------------------------------------------------------------------------------------

29.11.09

~Ensimmäinen Match Show!

Oltiin tänään Oliverin kanssa ensimmäisissä mätsäreissä Ylivieskassa. Mätsärit pidettiin raviradan maneesissa. Kyllä siellä sitä porukkaa riitti ja vaikka minkälaisia koiria! Oliver olisi vaan halunnuu leikkiä ja itki kehän laidalla kun ei päässyt mukaan juoksemaan ympyrää. Oltiin pentuluokan ensimmäisiä, numerolla 9. kilpailtiin. Päästiin siis aika nopeesti kehään ja pariksi tuli pieni rauhallinen valkoinen koira, rotua en osannu sanoa. Seisotus meni todella hyvin ja Oliver jaksoi hyvin keskittyä muhun. Juoksu ei sitten mennyt enään niin hyvin, Oliveri sinkoili sinne ja tänne ja välillä pysähtyi rapsimaan itseään :D Hyvin kumminkin antoi tuomarin tarkastaa hampaat ja muut. Tuomari kehui Oliveria reippaaksi ja komeksi sheltiksi, mutta juoksua pitää vielä harjoitella. SIN ei sijoitusta oli lopullinen tulos, kun sinisten kehässä olikin sitten aikuiset isot ja pienet sinisen saaneet mukana. Hyvin meni ekaksi kerraksi :) Nyt odotetaan milloinkas olisi seuraavat lähellä olevat mätsärit, että päästään näyttämään kuinka hyvin ollaan harjoiteltu! :D

---------------------------------------------------------------------------------------------

14.11.09

~Lumileikkejä!

Vuoden ensimmäiset lumileikit tuli leikittyä mökillä. Oliver menee ihan sekaisin lumesta! ^^ Tässä tulee taas kuvakooste päivän kirmailuista :P









On se vaan niin kivaa juosta lumessa ja jos jano tulee syödä sitä :D



Katsokaan nyt kuinka se oikein hymyilee! ^^

-----------------------------------------------------------------------------------------------

13.11.09

~Kolmen kopla kokoontuu!

Tänään oltiin lenkkeilemässä metsässä oikein joukolla! Oliver, Jeppe ja Seri plus me emännät :P



Nää kaks pentua, Oliver ja Seri juoksivat melkeen koko lenkin ajan ympyrää toisiaan jahdaten ja keskenään painien :D







Kyllä ne vähän pusuttelikin ^^



Jeppe taas oli keskittynyt keppeilemään :P Samalla se kumminkin seuraili sivusilmällä mitä kakarat touhusi :D Pitihän niille vähän haukkuakkin, että osaisivat olla kunnolla :DD Oli kyllä kiva lenkki, Oliver tykkäsi todella paljon kun sai ikäistään leikkiseuraa ja samalla sai kuluttaa kahden päivän nukkumiset :)



-------------------------------------------------------------------------------------------

12.11.09

~Hampilääkääriin..

Huomattii tossa yhtenä iltana, että Oliverin pysyvät kulmahampaat olivat alkaneet kasvaa, mutta maitohampaat ei liikkuneet yhtään. Siis soitti eläinlääkärille ja ajan varaus maitohampaiden poistoon -->



Eilen sitten mentiin kello kolmen aikaan eläinlääkärille. Siellä Oliver sai heti rauhoituspiikin kankkuun ja sammui melko pian sen jälkeen. Lääke annettiin vaikuttaa vähän aikaa, ja sitten fletkukoira nostettiin tutkimuspöydälle. Ensimmäinen, oikea alakulmuri, lähti aika helposti irti. Yläkulmurieta sai nitkutella ainakin 10minuuttia, ennen kun lähtivät irti. Kyllä siinä emännän sydän hakkas tuhatta ja sataa, kun vauvalta revittiin neljä hammasta. :/ Eläinlääkäri antoi vielä pistoksen särkylääkettä ja samalla päätettiin jättää herättävä aine antamatta, jotta ikenet ehtisivät tyrehtyä ennen kun Oliver herää.

On kyllä taitolaji kantaa rauhoitusaineessa olevaa koiraa :D Kun sitten viimein päästiin kotiin, laitettiin pikkunen nukkumaan omaan sänkyynsä. Siinä se sitten nukku ensin tunnin ajan. Kävin siinä välissä viemässä roskia ja kun tulin takasin niin näin kun Oliver yritti nousta sängystään ihan pöppörössä. Rauhoittelin pikkusta ja se nukahti heti uudestaan. Saattaa olla, että se reagoi oven avautumisen ääneen ja halus lähteä kattomaan kuka tuli :) Samalla sitten huomasin, että se oli pissiny allee :/ ei pystyny enään pidätteleen.



Oliver sitten alko kunnolla heräilemään siinä kahdeksan aikaan illalla. Ensin se seuraili meitä ja käänteli vähän päätään. Sitten se jo alkoi nousemaan, mutta ei pysyny millään pystyssä :D Kun kävely alkoi jotenkin sujua, vein sen ulos pissalle. Sen jälkeen se näytti jo paljon iloisemmalta ^^ Ruokaa poika sai yhdeksän aikaa, ja kyllä se maistuikin hyvälle :D Ruuan jälkeen Oliver alkoi jo vaikuttaa omalta itseltään ja leikkiä oisi pitäny vaikka kävely tuottikin hankaluuksia :D Vähän Oliver vielä itki illasta, varmasti hampaita särki.. Yön se kyllä nukku hyvin ja aamulla vastassa oli energiaa täynnä oleva pikkukoira ^^

-----------------------------------------------------------------------------------------

30.10.09

~Ensilumi..

Tänään satoi ensimmäisen kerran kunnolla lunta. Lähettiin heti Oliverin kanssa ulos kattomaan, mitä se tuumaa asiasta. Ensin ei voitu mitenkään kävellä lumisella asfaltilla. Sitten alettiin syömään lumihiutaleita ilmasta ja maasta. Loppujen lopuks Oliver kulki nenä tiiviisti maassa, ihmetellen tätä outoa valkoista ainetta.




Mulla ei oo aavistustakaan, mitä se tässä kuvassa oikein touhuaa. Ei ulkona ollu ees liukasta. :DD


Tähän "lumi teemaan" sopii myös tää seuraava kuva Hermannista ja Oliverista. Oikea kaveri kuva taasen! ;D



------------------------------------------------------------------------------------------

27.10.09

~Öyhmm..

Halusin Oliverista päävalokuvan. Piti herättää poika uniltaan, jottei se heiluisi edestakas kokoajan. :D Hieno kuva tuli, vaikka itse sen sanonkin. :DD



Eipä tässä muuta tälläkertaa. Lähdetään tästä pian koko perheen voimin iltalenkille. Oliver on jo monta kertaa käyny ovella ja katsonut siihen malliin että: "te puhuitte lenkistä, nyt mennään!". :D

-------------------------------------------------------------------------------------------

22.10.09

~Leikkejä, verta ja hampaita..

Taas pääsen pitkästä aikaa kertomaan kuulumisia! Eli siis.. Elämme keskellä pahinta hampaanlähtö aikaa. Lelun ja tassut sotkeentuu vereen, kun isot takahampaat ovat alkaneet heilua. Kovastii pitäisi leikkiä vetoleikkejä vuoroin oravalla, vuoroin köydellä. :D




Käytiin sunnuntaina mummolassa Vähässä-Kyrössä ja Oliver pääsi mukaan. Koko menomatkan se vaan katseli auton ikkunasta maisemia, vaikka joutuikin seisomaan takapenkillä. Kotiin tulo matkalla raukka oli jo niin väsynyt, että nukkui koko ajan. :D

Eilen taas oltiin kattomassa Jeppe kaveria ja siitähän vasta nauru syntyi. :D Pojat alkoivat heti lenkkimään. Juoksivat ainakin 10minuuttia toisiaan jahdaten ja hännät sen kun heiluivat kokoajan. ^^ Ihmeteltiin jaksaisivatko ne edes tehdä lenkkiä sen alku jahtauksen jälkeen, mutta reippaasti lenkki tehtiin loppuun. Oliver näki ekaa kertaa elämässään hevosia ja oli niin kiinnostunut niistä, että meinas lähteä niitten matkaan. Ihme kun ei yhtään peljännyt.

Oon yrittänyt pitää kameraa aina käsillä, kun ei koskaan tiedä mitä Oliver seuraavaks keksii. :D Tyhjensin kameran kuvista eilen, ja eikös siellä ollutkin taas läjäpäin kuvia tästä meidän pikku prinssinstä. ^^


Laiskaa luun syöntiä :D


Oman jalan syöminen on yksi Oliverin lempipuuhista.


"Oisittepa nähneet sen pullon! Se oli ainakin nääääääin iso ja näääääin pelottava!"


-------------------------------------------------------------------------------------------

12.10.09

~Mitä isot edellä, sitä pienet perässä..

Tänään Oliver sai uuden kaverin! Kaverin nimi on Jeppe ja hän on viisi vuotias labradorinnoutaja uros. Oliverista ja Jepestä tuli heti kavereita ja Oliver seuras tarkkaan perässä, mitä Jeppe teki. :P Onhan se hyvä ottaa vanhemmasta koirasta mallia. ^^ Oltiin rauhallisella metsäpaikalla Ykspihlajassa ja voitiin pitää koiria irti. Oliver pysyi hyvin mukana ja tuli aina huudettaessa luokse.

Tuli taas otettua paljon kuvia. Tässä teille muutamia maistiaisia. ;>


Ensin Oliver seurasi turvallisen matkan päästä keppien kanssa riehuvaa Jeppeä..


..hetken päästä Oliver uskaltautui jo lähemmäs seurailemaan. :D


"Kaksi pientä elefanttia maaaaarsii näin!" :'DD


Jeppe ja isokeppi :DD


Tässä on reissun onnistunein kuva, "kaverikuva". ^^

Kiva lenkki oli! Suunnitteilla on jo toinen samanlainen. ^^ Oliver ja Jeppe tulivat todella hyvin toimeen keskenään!


--------------------------------------------------------------------------------------------

10.10.09

~Syyspuuhissa..

Mökillä oltiin Oliverin kanssa haravoimassa syksynlehtiä. Harava oli mahdottoman kiva kaveri, jonka päälle oli kiva hyökkiä.



Vielä kivempi asia oli kun se kiva harava teki kivan kasan lehdistä, johon oli sitten kiva juosta ja työntää päätä.



Sopivan tilaisuuden tullen sai juosta lehtikasan läpi ja levittää kaikki kasatut lehdet ympäriinsä.




-- -- -- -- -- --

Kun lehtileikit oli leikitty, harjoiteltiin seuraamista. Oikeen tekniikan löytämisen jälkeen Oliver tajusi jutun juonen ja seuraaminen sujui todella hyvin! Istumista perusasentoon harjoiteltiin samalla, joka meni sekin hyvin! Käännöksiäkin tehtiin ja nekin alkoivat sujua suhthyvin. Kyllä olin taas ylpeä Oliverista!

Näpsin Oliverista muutamia syksyisiä mökkikuvia, jotka on aivan pakko laittaa tähän loppuun! ^^










-------------------------------------------------------------------------------------------------

09.10.09

~Riiviö..

Voi että kun hyppäs oikein sydän kurkkuun tänään. Oltiin tässä ihan meidän parkkipaikalla ulkoilemassa Oliverin kanssa. Oliver siinä sitten juoksi ja kirmaili ympäriinsä, ja meni tolpan väärältä puolelta. Se tais pelästyä kun hyppely katkes niin äkkiä ja alkoi riuhtoa itteään eteenpäin. Samalla se sitten onnistui rimpuilemaan valjaista irti ja lähti juoksemaan autotielle päin. Mä pelästyin aivan kamalasti, mutta aloin heti huutaa sitä todella iloisella äänellä ja samalla heiluin puolelta toiselle. Onneks Oliver sitten innostui mun esityksestä ja tuli takaisin, jollon mä sain sen kaapattua kainaloon. Huh huh.. Oli kyllä onni matkassa! Ja valjaita kiristettiin heti sisälle päästessä!

No mutta.. Ettei tää menis ihan synkäks kirjotukseksi, niin laitan tähän söpöjä kuvia mitä on tullu satunnaisesti näppäiltyä päätähdestä. :)


Poika on ottanut sohvan tarkkailumajakseen. ^^ Pikkunen ei kuitenkaan jaksa pitää vahtia kokoajan. :D


Tässä sitten on tämmönen "ilman pantaa" kuva. Rintakarvat pöyhkeenä. :D Se osaa jo olla paikallaa jos siitä haluu ottaa kuvia.


Tässä on meneillään hamsujen ja Oliverin juoruhetki. Se saattaa kestää jopa 5minuuttia. :'D


Ja sitten tähän loppuun pieni venytys sarja. :D


---------------------------------------------------------------------------------------------------

05.10.09

~Oveluus..

Lähettiin kaupassa käymään ja kun sitten tultiin takasin kotiin Oliver oli hypännyt sohvalle ja nukku siihen jääneen lämpötyynyn päällä. Vaikka tyyny ei ollutkaan enään päällä, oli se silti lämpimämpi ja pehmeämpi kuin maton reuna. :) lämpötyynystä tuli nyt sitten Oliverin uusi kaveri. :P




--------------------------------------------------------------------------------------------------

02.10.09

~Hammasviidakko

Etuhampaat ovat alkaneet heilua ja näyttämään ihan kaadetuilta puilta. :D Luita menee monta päivässä ja lelut kärsivät joka päivä enemmän. :P

--------------------------------------------------------------------------------------------------

29.09.09

~Pentukoulu

Käytiin tarkastamassa paikallinen pentukurssi tänään. Siellä sitä porukkaa kyllä riittikin! Oliver raukka oli ensin aivan paniikissa, kun kaikki vaan haukkuivat tai tulivat nuuskimaan laumoittain. Kun mentiin riviin ja alettiin harjoittelemaan istumista, Oliver alkoi rentoutumaan ja yritti kokoajan häiritä vieressä olevia oppilaita. :D Onneksi se myös itse jaksoi keskittyä vähän opiskeluun, vaikka ympärillä olikin niin paljon uusia kuonoja ja hajuja. Seri kaverikin oli tullut kurssille ja niillä Oliverin kanssa alkoi jo synkata paremmin. :) Ei Oliver enään juossut häntä koipien välissä pakoon. :'D Väen paljouden takia opetus oli nopeaa ja aikalailla omatoimista. Mutta todella iloinen olen siitä, miten Oliverin pelko laantui ja muuttui kiinnostukseksi muita koiria kohtaan. :) Kyllä se tästä!

--------------------------------------------------------------------------------------------------

27.09.09

~Normaali sunnuntain päivä mökillä.

Eli siis.. Käytiin mökillä ihailemassa raikasta syys ilmaa. Eräs tosin meni aivan sekaisin siitä ja taas oli onnea, että kamera oli mukana! :D


"Piiri pienii pyörii..."


"Heitä NYT jo se pallo!!"


Tappaja koiran paluu :'D


"Vau ETTÄ kun onkin HIENOT kengät!"


-------------------------------------------------------------------------------------------------

21.09.09

~Tyhmä täti pistää..

Oltiin ottamassa 4kk rokotus tänään. Samalla pistettiin myös raivotautipiikki. Tällä kertaa Oliver huusi sitten sen ensimmäisenkin rokotuksen edestä. Ja sitten vielä pistettiin toinen piikki. AIAIAII! Taisi odotushuoneessa ensimmäistä rokotustaan odottava labradorinnoutaja tyttö saada koko paikasta traumoja jo ennen koko tapahtumaa, ku Oliver huusi niin kovaa. :D Oikean puoleinen kives ei ollut vieläkään laskeutunut, mutta matkalla se oli, eikä eläinlääkäri vielä luopunut toivosta. :P Reippaasti Oliver jaksoi loppuun asti ja ulkona jo häntä heilui tuhatta ja sataa. :) Seuraava rokotus onkin sitten kun vuosi on tullut ikää.

--------------------------------------------------------------------------------------------------

17.09.09

~Ensimmäinen koiven nosto!

Tänään se siis tapahtui. Oliver nosti ensimmäistä kertaa koipeaan kun oltiin lenkillä. :) Se näytti kyl siltä, ettei se ees tajunnu miks sen teki. :'D

---------------------------------------------------------------------------------------------------

15.09.09

~Olipa kerran paimenkoira..

Tänään Oliver palasi ensimmäistä kertaa juurilleen. Oltiin nimittäin pellolla pomppimassa. Tehtiin pieni koe: Jesse lähti kävelemään toiseen suuntaan peltoa ja mä lähdin vastakkaiselle puolelle. Hetken aikaan Oliver tuijotti meitä, ja sitten pinkaisi ensin mun luo, mut kiertäen ja säntäs Jessen luo. Raukka yritti pitää lauman koossa. :D Mutta kyllä oli kiva pomppia keskellä isoa vihreää peltoa. :P



Tänään tapahtu taas edistystä Oliverin itseluottamuksen suhteen. Käytiin leikkimässä Sesse kaverin kanssa ja tällä kertaa Oliver ei vaan juossu leikkien karkuun, vaan itsekkin yritti jahdata vuorostaan Sesseä. :D Oltiin kyllä niin ylpeitä pojasta. ^^



----------------------------------------------------------------------------------------------------

11.09.09

~Pyykkipäivä

Pestiin tänään pyykkiä ja lakanoita. Eräs päätti auttaa lakanoiden vaihdossa ja siitä vasta nauru, valokuva ja video syntyivät. :D



Kun alettiin kääntää petauspatjaa, jäi Oliverin vinkuva rapulelu patjan alle piiloon.
Siitä Oliver ei tykänny . :DD

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

09.09.09

~Kutiaa

On hauskaa seurata miten hulluna Oliver käy nyt kun sitä on alkanu hampaita kutittamaan, kun maitohampaat lähtevät pian pois. Se säntäilee lelulta lelulle, luulta luulle ja pureskee kaikkia minuutin ja taas vaihtaa paikkaa. :'D Pikku raukka.. Hyvä puoli tässä on se, että vielä ainakin toistaiseksi kengät, matot sun muut on säilyneet ehjinä. Odotan pelokkaan sitä päivää, kun kotiin palatessa kaikki omaisuus on raadeltu pieniks palasiks.

------------------------------------------------------------------------------------------------------

7.9.09

SIVUT ALKAVAT HAHMOTTUA!